Kauhian pitkä tauko ollut tässä bloggailussa, mutta menkööt sekin 40 riisin piikkiin...niin paljon siitä onkin viimeaikoina itselle harmia ja hammastenkiristystä ollut. Siis että elämästä on jo puolet takana ja enää puolet on jäljellä ja kaikkea on tekemättä ja näkemättä ja apua en halua kuolla! Juuri kun tuntui, että olin päässyt asian kanssa sinuiksi, siis päässyt siihen ajatukseen, että varmaan sitten, kun on vanha, haluaakin jo tästä elämästä luopua. Mutta ei, asia tulikin ihan puun takaa uudelleen puheeksi 6-kymppisten naapureittemme kanssa; mies oli ns. tyytyväinen näkemäänsä ja kokemaansa, mutta vaimo jo vähän pelkäsi elämän ehtoota. Eihän se noin pitänyt mennä! Mutta tuosta pikku takaumasta viis, olo on jotenkin helpottunut, vaikkei päivätyö ole muuttunut sen hauskemmaksi, lapset säyseämmiksi tai mies kaikki mun ajatukset ja mielipiteet "ostavaksi". Joskus jo aiemmin taisin tässä blogissa valitella sitä, että kun en tunne itseäni onnelliseksi...mutta kun nyt tunnen! Ja se on paljon se ja olen siihen nyt (mukamas hetken) tyytyväinen.
Ranskan reissukin häämöttää 4 viikon päässä, kunhan tuhkat pysyisivät vain aloillaan. Toukokuun loppu on aina täynnä kaikenlaista mieltä herkistävää kevätjuhlaa tms., ja sääkin on nyt suosinut. Jäniksestäkin on kait tullut aikuinen tyttö, kun se ruikkii pissaa joka paikkaan, mielellään esim. soffalle, mutta se on niin lutunen, että ei sille voi olla pitkävihainen. Meillä kellariin alkaa hahmottumaan tiloja, tosin J:n kaatuminen nivelsiteitten revähdyksineen toi pienen tauon siihenkin projektiin. Ei sitä ois tarvinnut itseään satutaa pienen hengähdystauon toivossa ; ) Joten ehkä tää elämä tästä soljuu mukavasti eteenkin päin.
