Tunnustan, että podin varsinkin viime viikolla 24/7-marttyyrikautta...mitään järkeähän siinä ei ole, kun kukaan ei oikeasti ymmärrä näillä marttyyritempauksilla annettuja vihjeitä, ei niin kukaan, eli sinänsä tuo touhuilu on täysin turhaa. Mutta mutta tulipas siinä marttyyriuspuuskassa ostettua yksi kiva trikookokomekko ja huivi, johon ei olisi ollut varaa, joka oli liian kallis muutoinkin, mutta ah niin kiva ja sopiva lohtua tuomaan. Kyllä se paha karma sillä mekolla lähti, kyllä näin on. Onneksi meillä on perheessä nyt toinenkin oikutteleva nainen, nimittäin se T:n pupu. Se näyttää takapuoltaan, jos sen mielestä sitä kohdellaan kaltoin. Nainen kuin nainen aina samanlainen...paitsi että pikku-P ei tuollaisia taipumuksia vielä omaa, se on aikas helppo luonne.
Mutta miksi olen jo taas vähän paremmalla tuulella: J sai vihdoin ja vihdoin ja vihdoin pikku jäkätyksen jälkeen aloitettua khh:n laatoituksen. Oikeastaan kyllä vasta tuli vesieristeet lätkittyä tarpeellisille kohdille lattiaan ja sitä myöden huone tyhjennetyksi, mutta kuitenkin, tästä on hyvä jatkaa. Nyt olen viimein saanut kalusteetkin sinne ainakin omassa päässä valittua, taidan keittiön tavoin päätyä Kvikin Mano-kalusteisiin, tosin harmaisiin tällä kertaa. Hieman täytyy vesipisteiden kanssa vielä ajatusjuoksua käydä, mutta suunnitelmat ovat siis hyvällä mallilla siltä osin. Kuvia en pysty työmaasta laittamaan, kun joku on hävittänyt kameran laturijohdon, toivottavasti löytyy piakkoin.
Vanha vasenkätinen neulojakin (=minä) on päässyt vauhtiin jollain helppoheikki-ohjeilla, jotka olivat uusimmassa Suuressa Käsityölehdessä. P:n pipo on jo valmis, T:n tekeillä ja J:n vielä kerällä. Mielettömän kiva paksu lanka ja mitä onnistumisen riemua, kun työ etenee nopeasti ja pipoista tulee tosi onnistuneet. Siis mun neulomistaidothan rajoittuvat vain näihin helppoheikki-ohjeisiin, muuhun en kykene kerta kaikkiaan, vai liekö tässä vanhemmiten sitten kärsivällisyys jotenkin lisääntynyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti