Teimme pikku-P:n kanssa jälleen retken Epsoon terveyskeskuspäivystykseen lauantai-aamuna korvakivun vuoksi. Tästä perinteestä haluaisin kyllä jo luopua, viimeksi kun teimme tämän samaisen retken 3-4 viikkoa sitten...
No, joka tapauksessa periaatehan tuolla lasten päivystyksessä on se, että siellä joutuu usein hieman odottamaan ja toisekseen akuuttipotilaat menevät toki jonon ohi. Mutta että voi kiesus kun tämä ei olekaan kaikille selvää, ei ainakaan sille meidän jälkeen tulleelle perheelle. Nuoret vanhemmat toppatakkeja riisumatta kera kahden oikein touhukkaan (= ei siis kuolemansairaan) lapsen kanssa kun alkoi tuon valitusvirren "miksi pitää odottaa, miksi tuo menee ohi, nyt olisi ollut jo meidän vuoro, aivan törkeää, venäläinen lääkäri iiks" jne. Kyllä minusta on ihan selvää, että lapsi joka on saanut pahan astmakohtauksen ja toinen, jolla puolet korvasta on irti, menee edelle, mutta tälle perheelle tuo oli hyvin epäselvää. Siis oikeesti, miten tällaiset ihmiset pärjää arkikoettelemuksistaan mitenkään?? Jos takista menee vetskari rikki, niin varmaan on loppuviikko pilalla. Ja mä kun luulin, että olen joskus vähän kärsimätön luonne, mutta ilmeisesti sitten hyvällä tavalla kait aika kaukana siitä!
Toinen keissi vähän asian vierestä...töissä sain yhdeltä avunkysyjältä oikein rehellistä, positiivista palautetta, ja ai kun tuntui mukavalta! Mikseivät ihmiset voisi kiitellä vähän useamminkin, jos aihetta on, niin minäkin teen. Useimmiten ei kuitenkaan uskalleta kehua...me suomalaiset.
Tätä viikkoa ei multa kyllä keskiviikkona alkavien HP:n vuoksi pilaa mikään eikä kukaan, sopii yrittää, mutta se ei tule onnistumaan ; )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti