Tää päivä tulikin vietettyä melkein kokonaan pihaa siivoillen. Siis ei se siistiksi tullut vieläkään, vaan kaikenmaailman kasoja on yhä jokapuolella. Aloin miettiä takapihallemme aitaa, lähinnä siis kasvisellaista. Tietystä syystä näille aitakasveille olisi jo syväyskin kaivettuna viime syksyltä. Naapurimme on itä-Euroopasta, eikä siinä mitään, mutta kulttuurieroa puskee kyllä pintaan aina aika-ajoin. Tosi vähän olemme tekemisissä kyllä ja hyvä niin, koska rakensimme omakotitalon jotta saisimme olla rauhassa! Toinen rajanaapurimme on samoilla linjoilla, moikkailemme vain n. 4 krt vuodessa, toivottelemme hyvät pääsiäiset tms. ja jatkamme oman pihan tuijottelua, ei naapurin. Joka tapauksessa tämä "taka"naapurinmiehemme on raksamies ja yritti raksamiesten tapaan (anteeksi nyt vaan) sahata meitä linssiin tämän viime syksyisen aitaepisodin tiimellyksessa. Nimittäin juttu meni kutakuinkin niin, että hän tiedusteli J:lta lupaa rakentaa kivaita rajallemme. Vastasimme, että sopiihan se, ja että J voi tulla auttamaan aidan tekemisessä, hyödyttäähän se tavallaan meitäkin, vaikka olimme ajatelleet jotain kasviaitaa. Mutta J korosti, että me emme mitään kiviä maksa, koska emme periaatteessa edes koko aitaa tarvitse ja koska hilloa ei silloin ollut. No, sitten jonnin viikon jälkeen tuo aitaprojekti alkaa. Kysyn J:ltä että miksei naapurimme ole kantanut kiviä etupihaltaan lähemmäksi aitaprojektia, mutta J kertoo, että kaivetaan nyt ensin kuoppa perustuksille. Kuoppaa kaivetaan yksi aamupäivä, jonka jälkeen naapurimme tiedustelee, että missä MEIDÄN hankkimamme betonikivet ovat, jos aletaan niitä nyt sitten latoa aidaksi...Jonka jälkeen J heittää lapion maahan ja tulee sisään rauhoittumaan. Kakkoskierroksella naapurinmies selittää vähän huonolla suomenkielellä, että hänen vastaava mestarinsakin on muka ollut paikalla kuulemassa meidän lupausta ostaa ja maksaa (???) kivet hänen aitaansa ja että nyt tämä lupaus pitäisi lunastaa...ja ymmärrätte varmaan, että aidanrakennus töppää siihen. Nyt sitten mietin, että josko ostaisi niin isot tuijat kuin kukkaro ennen rysselin reissua kestää ja vetäisisi ne siihen kuoppaan. Tämä aitakasvitushan oli meidänkin alkuperäinen idea takavuosilta, kun naapurin talo on niin lähellä, että jotain peittoa siihen haluttaisiin. Ja arvatkaa, ettei viitsisi edes näitä naapureita infota, kun mitä ne nyt ymmärtäisivät, jos kaikki muutkin asiat pitää tahallaan ymmärtää väärin.
Viime kesänä me istutettiin nurmikko ja toisaalta kyllähän se lähti kasvuun hyvin, kun taivaalta satoi ja satoi ja satoi ja satoi, mutta sitten se lillumaan jäänyt vesi ei oikein hyvää tehnyt. Tänään heittelin kevätlannoitetta ja aloin odottamaan ihmettä. Jos meillä ei olisi lapsia, ei olisi nurmikkoakaan, vaan jokin ihana kivipiha ja muita päiväunia. Olipahan tuo nurtsi ainakin melko edukas ratkaisu, mutta etupihalle halajaisin kivetystä, mutta kun mun kivimiehellä, eli J:llä olisi varmaan muutakin tekemistä. Jospa yritän paneutua siihen, että saisin kaupungin miehet korjaamaan tonttimme edestä rikki menneen kadun pätkän asfaltoinnin ja jatkamaan sitä metrin pätkän eteenpäin kohti meidän tonttia. Pyysin heitä tulemaan eka kerran tasan vuosi sitten ja sitten sen jälkeen ainakin kerran ja jonossa kuulemma oltiin. Nyt täytyy vissiin muuttaa taktiikkaa, ei nimittäin kaikki neighbourit oikein tuosta rikkonaisesta kadunkohdasta tykkää (=ei ole hyväksi autolle), mutta en kyllä näinä kiinteistöveron suuruusaikoina olisi valmis kustantamaan sitä itsekään, vaikka joku rahakas naapurimme näin olettaisikin.
Josko kaatuisi vaaka-asentoon ulkoilmamyrkytyksen saaneena, kun J:kin on keikalla (onneksi ei sentään kuutamokeikalla). Ostaa päräytin Iikeasta vuodesohva-Ektorpin kellarin oleskelutilaa varten. Koska se ei sinne juuri nyt rempan keskelle mahdu, laitoimme sen meille olkkariin 3. soffaksi ja nyt lapset ovat aivan onskuna nukkuneet siinä yönsä kahteen pekkaan. Suostuvatkohan ne enää omiin sänkyihinsä ollenkaan ; )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti